Mummi oli Keskuskansakoulun opettaja, ukki taas töissä Uitossa, siinä ihan joen rannalla sillan kupeessa, leirintäaluetta vastapäätä. Uiton talo oli komea. Seinät kauniisti rapattu sammaleenvihreäksi. Uitoksi sitä meillä kutsuttiin vaikka oikea nimi on Kemijoki Oy.
Lapsena vietin kesälomani ukin ja mummin luona Rovaniemellä. Kesät olivat kuumia niin kuin aina lapsuudessa, Kemijoen vesi jääkylmää. Mutta uimaan oli päästävä vaikka voimakas virta ja musta vesi pelotti. Ei siellä vedessä kauan kestänyt olla.
Keskellä Kemijokea oli toisiinsa kiinnitetyistä tukeista tehty kaksi pitkää vanaa joiden välissä uitettiin tukkeja alas etelään. Vielä pelottavampaa kuin Kemijoen mustavesi oli tukkien voimakas paiskautuminen kovalla rytinällä sillan alarakenteisiin. Siinä ylhäällä sillalta tätä hienoa näytelmää katsoessa pikkutytönkin mieli apeutui. Tuli mieleen vaikka mitä.
Sekin oli jännittävää kun juna sattui ylittämään sillan yläraiteella kun itse seisoi sillalla alempana.
Pohtimolammellekin sain kyydin uimaan. Siellä vesi oli lempeän lämmintä. Ja siellä oli iso vesiliukumäki.
Mummin kanssa käveltiin kaupungilla. Sain pitää hänen kädestään kiinni, joka oli verhoiltu melkein aina pitsisormikkain. Kadulla vastaan tuli mummin oppilaita joille mummi minut ylpeänä esitteli, olinhan hänen ensimmäinen lapsenlapsensa. Ajatella, ihan Helsingistä asti näin heidän ihastelevan silmät suurina. Mummilla oli aina nailonsukat jalassa ja kauniit sirot kiilakanta kotikengät. Tuskin koskaan näin hänen käyttävän housuja. Ja se mummin kermavaahdosta ja pitsistä tehty hattarahattu oli ihan yliveto. Oli mummilla pieni villakoirakin Tico Hua Nita joka ärisi ja näytti hampaitaan jos sille vilauttikin kampaa.
Pienen laukkuliikkeen ikkunassa näin kerran soman pienen sinisen käsilaukun punaruudullisella vuorella. Kun oli nimipäivä tulossa 19.7. mainitsin siitä vaivihkaa ukille. Ja kävihän ukki sen minulle ostamassa, ensimmäisen käsilaukkuni.
Öinen junamatka Helsingistä Rovaniemelle oli lapselle suuri seikkailu. Pikkusiskoa piiloteltiin vähän peittojen alla kun konduktööri kyseli lippuja. Ihan pakahduin pelosta ja kauhusta ettei äiti vaan joudu vankilaan. Kyllä nukutti junan hytkynnässä pimeässä pesässä harmaan karhean VR-peiton alla. VR vesikarahvi ja lasit kilisivät, peti natisi ja ulkona valokiilat vilisivät ikkunan ohi. Joskus heräsin aseman kuulutuksiin. Yöllä useimmiten yläpedille kiipesi tikapuita pitkin vieras nainen nukkumaan.
Mummi ja ukki seisoivat aseman portailla jo odottamassa. Sitten ajettiin pirssillä tai mummin ja ukin Cortinalla kotiin. Se kirkon pieni punainen risti oli aina toivottamassa tervetulleeksi.
Samassa talossa jossa mummi ja ukki asuivat oli myös ruumisarkkuliike. Arkkuja säilytettiin kellarissa ja pikkutytölle käynti mummin asioilla kellarissa oli melkein ylitsepääsemätön kauhistus. Samoin vaikutuksen teki roskakuilu porraskäytävässä jonne roskapussin sai heittää. Mihinköhän se kuilu päättyi? Maapallon toiselle puolelle, Kiinaan?
Mummin ja ukin naapurissa asui kiva perhe. Kaksi tyttöä ja isä ja äiti. Silloinkin kesä oli kuuma ja se äiti lauloi kovalla äänellä Seitsemän tuntia onnehen. Hänen tekohampaansa lonksuivat pelottavalla tavalla. Aina oltiin paljasjaloin.
Mummin kanssa syötiin kesällä paljon jäätelöä. Mansikkatuutti oli mummin mieleen ja hän pisti minut asialle Vesalan kauppaan. Kiipesin aitojen yli oikopolkua suorintatietä Rovakadulle ja kerran meinasin jäädä auton alle kaupan edessä.
Ukki taas laittoi mummin leipomasta pullasta kahviinsa toppinkia. Taidettiin sinne kuppiin leipäjuustoakin tunkea. Vängällä. Minulle oli haettu tuoretta rieskaa ja kurkkua.
Kesällä meillä oli sukukokous hotellissa Ounasvaaralla. Amerikasta asti oli tullut sukulaisia juhlaan. Eräällä tädillä oli paksut pitkät tekokynnet, joita tuijotin lumoutuneena. Juhlien ruokalista oli herkullinen ja päätin erityisesti jättää tilaa jälkiruualle. Käydessäni naistenhuoneessa huomasin että ensimmäiset kuukautiseni olivat alkaneet. Eipä maistuneet enää jälkiruuat.
Kotona mummi hätäili ja tyynnytteli ettei mistään sairaudesta ollut kyse. Mutta kyllähän minä tiesin mistä oli kyse. Jostain mainoksesta muistin siteiden merkin ja nimen ja kävin ne itse ylpeänä ostamassa siitä urheilukentän pikkukioskista. Taisi olla Helmi. Äiti soitti Helsingistä ja onnitteli naiseksi tulosta. Siihen loppui lapsuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti