Vinkit ym. NEW YORKIN matkalle

New York syksyllä 2012

Vietin 9 upeaa monipuolista ikimuistoista päivää parhaan ystäväni ja hänen 78-vuotiaan äitinsä kanssa New Yorkissa.

Lensimme Finnairilla ja koimme matkan ylelliseksi ja rennoksi.
Näkymät Grönlandin yllä olivat huikeat! Lennolle olimme varanneet mukaan niskatyynyt, korvatulpat ja paksut villasukat. Lattialla vetää.

Vuokrasimme huoneiston Bronxista. Hyvä linkki on esim. www.airbnb.com
jos haluat yksityismajoitukseen.

Saavuttuamme J.F. Kennedyn kentälle tullimuodollisuudet olivat hiostavat kuumuudessa ja jonot pitkät seisten. Tähän olisi hyvä varata juotavaa. Saattaa nimittäin kestää jopa kolme tuntia.
Sormenjäljet ja valokuvakin otettiin tarkasti muistiin.

Olin laittanut rastin tullilomakkeeseen tuovani mukanani elintarvikkeita maahan eli kahvia ja teetä. Omat kahvit on saatava aamuisin.
Täten meidät otettiin jonosta sivuun, olenhan Hollannin kansalainen joten You never know  ..... kyselivät vain kukkasipuleista. Hah.
Ensimmäinen mukava kontakti ystävällisiin jenkkeihin.

Keltaisella taksilla kohti Bronxia. Kolme isoa matkalaukkua mahtui hyvin takakonttiin. Hyvin järjestetty tämänkin, saimme taksinumeron ja rekisterivahvistuksen käteen ja varmistimme maksun olevan noin 60 taalaa. Vain käteinen kelpaa.

Hieman arvellutti illan hyvin eksoottiset "tummat tunnelmat" saavuttuamme Bronxiin.  Hui.

Illalla oli kuitenkin vielä lähdettävä maidon ostoon ja Foodtown-kauppa olikin melkein nurkan takana. Siitä tuli meidän kantakauppa ruokaostoksiin ja meitä tervehdittiin aina iloisesti. Hankimme kauppaan jopa bonuskortin. Ja olimme usein ainoat valkoihoiset asiakkaat.
Maksoimme aina allekirjoittaen luottokortilla.

Oli yllättävän lämmin ja kostea ilma. Välillä satoi kaatamalla, joskus taas ihana auringonpaiste ja lämpöä +25. Onneksi huoneistossa oli ilmastointi.

Aamulla kaatosateessa lähdimme metroasemalle, Yankee Stadium, sekin ihan nurkan takana. Vihreä metrolinja kulki viikolla nopeasti turhia pysähtelemättä, mutta viikonloppuisin pysähteli useammin.

Ostimme 7 päiväksi metrokortin joka maksaa 29 taalaa. Metromatkat Bronxista Manhattanille (n. 30 min.) olivat yksi matkamme vaikuttavimmista kokemuksista.
Ensin jännittävää ja haastavaakin oppia metrokartta. Lopuksi rentoa ja hauskaakin, saimme nauttia laulajista, soittajista ja tanssijoista metroissa. Tosin pelottaviakin kovaäänisiä kerjäläisiä mahtui mukaan myös.Valppaana on oltava kuitenkin! Kerran jäin kyydistä laiturille kun en kerta kaikkiaan enää mahtunut mukaan. Ovet sulkeutuivat nenäni edestä.

Metroasemilta saa ilmaisen metrokartan. Osta heti myös hyvä kaupunkikartta. Ja opiskele katujen numerosysteemi ja niitä halkovat avenuet. Selkeää, Uptown ja Downtown.

Ja se sama mertokortti käy myös linja-autoihin! Kiva ajella joskus myös maanpäällä. M4 on hyvä linja jolla näkee paljon.

Serkkuni on käynyt usein New Yorkissa ja laittoi meille listan mm. mielenkiintoisimmista kaupunginosista ym. sekä must see-myymälöistäkin. Oiva apu!

1. PÄIVÄ

Jäimme pois City Hall metropysäkillä ja näimme sumussa ylhäällä ensimmäiset pilvenpiirtäjät. Vaikuttavaa!














Emme vielä olleet oikein kartalla ja huomasimme kulkevamme Broadwayta onneksi ns. oikeaan suuntaan Sohoon eli ylöspäin uptown.
Ostimme heti tuliaisiksi useammat Lewis-farkut kun koot olivat tiedossa ja hinta vain noin 40 taalaa eli n. 35 euroa ostaessamme useammat. Iloiset tummat laulavat ja tanssivatkin myyjätytöt olivat ihastuttavia!
Myös kankaiset Toms - kengät -one for one shoes- olivat IN. Semmoset myös, meneehän osa niiden hinnasta hyväntekeväisyyteen.
Yleensäkin vain oman maan tuotteet ovat edullisempia ostaa.

Dean & Deluca herkkukauppa Soho Broadwaylla on MUST! Stockmannin herkku potenssiin 10. Ihana ihastella kaunista esillepanoa ja tyylikkäitä ihmisiä lounastauolla!

Siitä kulmasta käännyimme oikealle Nolitan suuntaan. Paljon pieniä kahviloita, putiikkeja, baareja....rento boheemitunnelma.
Viihtyisää.Törmäsin siellä muuten jalkakäytällä Sauli Niinistöön. Hauska sattuma kun maailma on niiiiin pieni, varsinkin New York!

iPad on kätevä mukana valokuvaukseen ja langaton yhteys löytyi usein.

China Town oli vaikuttava, varsinkin Food Market kauppahalli! Kova tungos. Huh. Ei heikkohermoisille. Kaikenlaista elävää ruuanlaittoon myytävänä mm. isoja eläviä rupisammakoita. Ehdoton elämys kuitenkin.

Little Italy oli pieni ja turistirysä. Kaikki käveltävissä.

Sieltä vielä Elisabeth Streetille. Kiva pikkupuotikatu! Tais olla just siellä Paola Suhosenkin puoti ym. mielenkiintoista ja kaunista.


Entinen partionjohtaja oli varautunut viisaasti matkalle:
-oli varmuuden vuoksi jos sähkökatkos yllättää esim. metrossa, meille kolmelle otsalamput. Kiikaritkin oli mukana että voi katsoa eteenpäin kauas kilometrin päähän ensin kannattaako kävellä sinne asti. Kiikarit tosin katosivat jonnekin. Oli vyölaukut laittaa pikkuhousujen alle. Ja nimi ja osoitekortit ja taksirahat aina valmiina jos eksytään.
Ja käsien desinfiointiainetta kului litrakaupalla! Repussa oli aina banaaneja ja keksejä mukana sekä vesipullo. Ja vaihtokenkiä. Ja vaatteita. Ja sadeviitat. Samoin korvatulpat sillä mölydesipeli saattoi nousta korkealle.
Kiitos ystäväni. Pidit meistä hyvää huolta!

2. PÄIVÄ 

Lauantaisin on Union Squarella viihtyisät luomumarkkinat.Mielenkiintoista ja paljon maistiaisia.
Siellä myydään jopa suomalaista aitoa ruisleipää. Paljon paikallisia vapaapäivänään siellä ostoksilla. New Yorkilainen tunnelma. Taisin juoda siellä kuumaa omenasiideriä.

Nuutuneen ja kuluneen oloiseen valtavaan Central parkiin meidät tutustutti

komea kirgisialainen "Joshua" hurjasti polkien. Ensimmäiset Hot Dogit tällä reissulla maistuivat yllättävän hyviltä!

Haettuamme "kotoa" lisää päällepantavaa kuljimme metrolla ihan Manhattanin kärkeen eli Battery Park.

Illan hämärtyessä olisi sieltä hienot näkymät Vapauden patsaalle ja kauas länteen New Jerseyn ja itään Brooklyniin. Pilvenpiirtäjiin syttyivät valot. Iso rahtialus ohitti meidät. Rantabulevardi oli kauniisti ja siististi tehty. Hyvin rauhallista, muutamia kalastajia.Tästähän lähtee myös edestakaisin kulkeva ilmaislautta Staten Islandille. Pääsimme todistamaan illalla ravintolan ulkoterassilla toimitettua juutalaista hääseremoniaa. Tosi komeat ystävälliset poliisit olivat aina valmiita auttamaan. Heille olikin mukava tehdä tikusta asiaa ;)

3. PÄIVÄ
oli kaunis ja aurinkoinen!

Suuntasimme metrolla heti aamusta Brooklyn Williamsburg. Sepä vasta makea mesta! Pienen boheemin taiteilijakaupunginosan tunnelmaa. Paljon nuoria, taiteilijoita, ihania puoteja ja kahviloita. Noustuamme ylös maanpinnalle kadun toisella puolella meitä jo odottikin ruotsalainen kahvila, josta hyvät kahvit ja bullat!

Aivan East Riverin rannassa iso  kirpputori aina sunnuntaisin. Rento tunnelma ja mielenkiintoisia nuoria New Yorkilaisia hengailemassa lapsineen ja koirineen. Parit muutkin tosi makeet kirpparit sieltä löydettiin sisätiloista!

Syötiin myös itse Williamsburgin pääkadulla Bedford Avenuella Peter`s nimisessä ravintolassa. Ihan kiva paikka, ruoka tuhtia amerikkalaista ja hyvää.

Ravintolalaskuun lisätään aina 20% palvelurahaa. Ne ruoka-annokset mitä me söimme maksoivat aina noin 11-15 taalaa , siis vielä vähemmän euroissa. + se 20 %Viinilasilliset olivat tyyriitä : (
Ja palvelu onkin ravintoloissa ja myymälöissäkin aina ylitsevuotavan ystävällistä.

Seuraavalla New Yorkin lomallani haluan majoittua Williamsburgiin!
Niin rauhallinen ja hauska tunnelma! Kuitenkin vain parin metropysäkin päässä Manhattanista.

Edullisilla lautoillakin pääsee toispuol jokkee...

Iltapäiväksi vielä vaikuttavan Brooklyn Bridgen alle musiikki ja taidetapahtumaan. Iloinen meininki.

...ja valtameren kalat vaativat itselleen lisää elintilaa Manhattan Bridgen kupeessa....

4.PÄIVÄ
vei meidät Meatpacking District alueelle, uusin trendialue. Varsinkin baarit ja ravintolat ovat suosittuja iltaisin. Siellä myös High Line-rata, vanha korkealla kulkeva junarata joka nykyään on kävelyväylä istutuksineen ja penkkeineen. Aivan upea lifestyle kauppa oli Anthropologie. Oikea naisten paratiisi! Suosittelen. Lippulaivakauppa on Rockefeller Centerissä.

Söimme lounaan supersuositussa Pastis-ravintolassa jossa Sinkkuelämää tytötkin viihtyvät TV-sarjassa. Ylettömän kohteliasta ja iloista palvelua tässä ravintolassa, eikä hintakaan mikään kovin paha ollut.

Iltapäivän ja alkuillan istuimme penkillä Greenwich Villagessa Washington puistossa yliopiston kupeessa katsellen nuoria ohikulkevia opiskelijoita, koiria, oravia ja muusikkoja. Elämää.

5. PÄIVÄ
Tiistaiksi oli luvassa sadetta joten museoihin. Tai ainakin niiden hyviin museokauppoihin. Lähdimme linja-autolla tällä kertaa ja matka kestikin tovin. Tälläkin kertaa mukavaa juttuseuraa löytyi. Musta iäkäs Lady neuvoi meitä auliisti ja kertoi samalla olleensa New Yorkin ensimmäinen mustaihoinen myymälävastaava Broadwaylla vaatekaupassa.

Guggenheim museon kiersimme ylhäältä alas ja sen museokaupasta löysimme monenlaista kivaa kotiinviemistä. Muutenkin kannatta kiertää museokaupat. Yleensä niissä on tarjolla pientä hauskaa lahjatavaraa ja ajankohtaista suunnittelua. MoMa on niin valtava ettei meidän into tällä kertaa riittänyt. Tutkimme kyllä sielläkin tarkasti museokaupan, jossa suomalaistakin muotoilua myytävänä. Myös kadun toisella puolella on Moman museokauppa.

Taas maistui HotDog.
Siirryimme 5th Avenuelle, jossa tietty kaikki lippulaivaliikkeet. Ei kovasti kiinnostanut meitä, taisimme kuitenkin poiketa Tiffanyllä ihan muodon vuoksi. Ihan sattumalta kuitenkin eräs mukiinmenevän näköinen sisäänheittäjä osui silmäämme erään liikkeen ovella, joten olihan se liike käytävä tarkistamassa. Hänen kainaloonsakin jopa pääsi. Jono oli pitkä ja salamavalot räiskyivät  ;)

Arvaa kuka pääsi kainaloon? Kannattaa poiketa liikkeessä. Nimi on Abercrombie & Fitch

Rockefeller Centerin kohdalla 5th Avenuella on myös Metropolitan Museumin hyvä museokauppa. Kivoja pieniä tuliaislahjoja.

Emme siis todellakaan shoppailleet mitä nyt 7 farkut,  maapähkinävoita, Toms-kengät, pienet tuliaiset perheelle, "nakkikoiranremmi" mäyräkoirillemme, vintage aurinkolasit ... vaikkei hintataso tuntunut pahalta.

6. Päivä
Joimme hanavettä, söimme banaaneja iltaisin että uni tulee. Korvatulpat korvissa. Pidimme öisin valoja kylpyhuoneessa ja vähän muuallakin varmuuden vuoksi, etteivät torakat viihtyisi ;)

The National Museum of American Indian on mielenkiintoinen, aivan Manhattanin kärjessä. Ilmainen sisäänpääsy. Kävimme siellä jopa kaksi kertaa.

Jimi Hendrixin nahkatakki. Museossa myös upea musiikkidokumentti amerikkalaisista intiaanimuusikoista!

Ja taas takaisin Brooklyn Williamsburgin kivoihin liikkeisiin, kahviloihin ja tunnelmiin. Tarkistettiin parit kirpparit.
Taksillakin ajeltiin pari kertaa. Oli makee tunne 5th Avenuella huudella Taxi Taxi ....kuin elokuvissa usein näkee. Hinnat ihan siedettävät, 10-15 taalaa kaupunginosasta toiseen.

7. PÄIVÄ
Vähän shoppailua ensin Broadwaylla ja sitten tosiaan taksilla West Villageen Bleecker Streetin alkuun. Viehättävä rauhallinen katu täynnä mielenkiintoisia putiikkeja. Lounastimme Hummus Place kasvisravintolassa. Annos maksoi n. 11 taalaa. Kylmä minttutee oli virkistävää.

                                                          
 Bleecker kadulta löytyi myös iso kitarakauppa Matt Umanov. Sinne.

Bryant Park on aivan teatterialueen kupeessa. Viihtyisää! Penkkejä ja pelejä ja avoin netti.

Suosittelen mitä hyvänsä Broadway musikaalia! Ostin liput netin kautta jo etukäteen, n 85.- euroa kpl, mutta kyllä kannatti! Kaikki niin hienoa, suurta isolla rahalla ja ammattitaidolla tehtyä. Vaikuttavat vaihtuvat kulissit. Ja miten Mary lensikään .... -ja lauloi!  Anything can happen if You let it ...

8.PÄIVÄ

Viimeinen päivä oli helteisin. Joten suuntasimme metrolla Atlannin valtamerenrannalle Coney Island. Menneenajan tunnelmaa, kulahtaneet huvipuistot ... Rantabulevardi on hieno ja pitkä, samoin näkymät merelle kesäiset

Söimme hyvät hampurilaiset ja ranskalaiset kuuluisalla Nathan`s nakkikioskilla.

Coney Island on melkoinen vastakohta New Yorkin sykkeelle ja ihmispaljoudelle.

       Suosittelen tätäkin.



Seuraavan päivän siivosimme asuntomme ja lähdimme hyvissä ajoin kentälle taksilla joka oli tilattava jo edellisenä päivänä. Bronxissahan eivät taksit liiku  ;)

So long New York, see You next year!

Synnytin tyttäremme Italiassa

Tuttu palasi ihanalta lomalta Italiasta ja se toi kaukaisia muistoja mieleeni.

Synnytin ensimmäisen lapsemme, potran tyttäremme pienessä katolisessa kalastajakylässä Italiassa vuonna 1983.
Synnytys sujui helposti ja kivutta kiitos ihanien pitkien puudutuspiikkien!
Monitorista seurasimme miten supistukset vyöryivät ylitseni voimakkaina mutta minua kiinnosti vain näkyikö tulevalla lapsellamme hiuksia päässä.  

Mieheni taisi olla ensimmäinen mies Italiassa joka osallistui synnytysvalmennukseen. Se herätti muissa äideissä hämmennystä ja lääkäreissä hilpeyttä. Eräskin mieslääkäri huikkasi ovelta, että milloinkas herra synnyttää.

Muistan kuinka ihmeissäni olin kun hoitaja viereisessä huoneessa laski syntyvälle lapsellemme kylpyvettä ammeeseen. Taitaa olla totta että vauva sieltä syntyy ja minusta tulee äiti!
Hän kehui tytärtämme kauniiksi heti tämän synnyttyä.

Tytär oli suuri ja vaalea viikinki, oikea amazona, kuten hoitajat häntä kutsuivat valtavan ruokahalunsakin takia. Hän totisesti erottui vauvalassa suurine sinisine silmineen pienipäisten tummien vauvojen seassa.

Jaoin huoneeni Brunan kanssa. Bruna oli iso eikä hänestä totisesti huomannut lapsen jo syntyneen. Bruna synnytti pojan, onneksi. Koko kylä ja suku saapui häntä ylistämään siihen vuoteen vierelle seinällä olevan ristin alle. Mikä ilo riemu ja häly!

Join ensimmäistä kertaa elämässäni sairaalassa kamomillateetä isosta korvattomasta kulhosta. Voi kuinka se maistui taivaallisen hyvältä. Hiivin yöllä salaa hoitajien keittiöön kaatamaan kulhoon lisää teetä. Aamulla menin heti suihkuun pesemään hiukseni, hoitajien kauhuksi.

Ruokakin oli niin hyvää sairaalassa. Alkuruuaksi minestrone-keittoa, sitten pastaa monessa muodossaan ja pääruokakin oli maukasta. Olisikohan jälkiruokana ollut tiramisu eli vedä minut ylös. Ja joka aterialla juomaksi iso lasi punaviiniä, ennen ja jälkeen synnytyksen.

Kotouduttuamme takaisin omaan pieneen kyläämme kalastajat kyllä meitä onnittelivat jatkaen ”Tanti Maschi” eli tytär tervetullut mutta tästä lähtien paljon poikia!

Lapsena Rovaniemellä

Lapsena Rovaniemellä

Mummi oli Keskuskansakoulun opettaja, ukki taas töissä Uitossa, siinä ihan joen rannalla sillan kupeessa, leirintäaluetta vastapäätä. Uiton talo oli komea. Seinät kauniisti rapattu  sammaleenvihreäksi. Uitoksi sitä meillä kutsuttiin vaikka oikea nimi on Kemijoki Oy.

Lapsena vietin kesälomani ukin ja mummin luona Rovaniemellä. Kesät olivat kuumia niin kuin aina lapsuudessa, Kemijoen vesi jääkylmää. Mutta uimaan oli päästävä vaikka voimakas virta ja musta vesi pelotti. Ei siellä vedessä kauan kestänyt olla.

Keskellä Kemijokea oli toisiinsa kiinnitetyistä tukeista tehty kaksi pitkää vanaa joiden välissä uitettiin tukkeja alas etelään. Vielä pelottavampaa kuin Kemijoen mustavesi oli tukkien voimakas paiskautuminen kovalla rytinällä sillan alarakenteisiin. Siinä ylhäällä sillalta tätä hienoa näytelmää katsoessa pikkutytönkin mieli apeutui. Tuli mieleen vaikka mitä.

Sekin oli jännittävää kun juna sattui ylittämään sillan yläraiteella kun itse seisoi sillalla alempana.

Pohtimolammellekin sain kyydin uimaan. Siellä vesi oli lempeän lämmintä. Ja siellä oli iso vesiliukumäki.

Mummin kanssa käveltiin kaupungilla. Sain pitää hänen kädestään kiinni, joka oli verhoiltu melkein aina pitsisormikkain. Kadulla vastaan tuli mummin oppilaita joille mummi minut ylpeänä esitteli, olinhan hänen ensimmäinen lapsenlapsensa. Ajatella, ihan Helsingistä asti näin heidän ihastelevan silmät suurina. Mummilla oli aina nailonsukat jalassa ja kauniit sirot kiilakanta kotikengät. Tuskin koskaan näin hänen käyttävän housuja. Ja se mummin kermavaahdosta ja pitsistä tehty hattarahattu oli ihan yliveto. Oli mummilla pieni villakoirakin Tico Hua Nita joka ärisi ja näytti hampaitaan jos sille vilauttikin kampaa.

Pienen laukkuliikkeen ikkunassa näin kerran soman pienen sinisen käsilaukun punaruudullisella vuorella. Kun oli nimipäivä tulossa 19.7. mainitsin siitä vaivihkaa ukille. Ja kävihän ukki sen minulle ostamassa, ensimmäisen käsilaukkuni.

Öinen junamatka Helsingistä Rovaniemelle oli lapselle suuri seikkailu. Pikkusiskoa piiloteltiin vähän peittojen alla kun konduktööri kyseli lippuja. Ihan pakahduin pelosta ja kauhusta ettei äiti vaan joudu vankilaan. Kyllä nukutti junan hytkynnässä pimeässä pesässä harmaan karhean VR-peiton alla. VR vesikarahvi ja lasit kilisivät, peti natisi ja ulkona valokiilat vilisivät ikkunan ohi. Joskus heräsin aseman kuulutuksiin. Yöllä useimmiten yläpedille kiipesi tikapuita pitkin vieras nainen nukkumaan.

Mummi ja ukki seisoivat aseman portailla jo odottamassa. Sitten ajettiin pirssillä tai mummin ja ukin Cortinalla kotiin. Se kirkon pieni punainen risti oli aina toivottamassa tervetulleeksi.

Samassa talossa jossa mummi ja ukki asuivat oli myös ruumisarkkuliike. Arkkuja säilytettiin kellarissa ja pikkutytölle käynti mummin asioilla kellarissa oli melkein ylitsepääsemätön kauhistus. Samoin vaikutuksen teki roskakuilu porraskäytävässä jonne roskapussin sai heittää. Mihinköhän se kuilu päättyi? Maapallon toiselle puolelle, Kiinaan?

Mummin ja ukin naapurissa asui kiva perhe. Kaksi tyttöä ja isä ja äiti. Silloinkin kesä oli kuuma ja se äiti lauloi kovalla äänellä Seitsemän tuntia onnehen. Hänen tekohampaansa lonksuivat pelottavalla tavalla. Aina oltiin paljasjaloin.

Mummin kanssa syötiin kesällä paljon jäätelöä. Mansikkatuutti oli mummin mieleen ja hän pisti minut asialle Vesalan kauppaan. Kiipesin aitojen yli oikopolkua suorintatietä Rovakadulle ja kerran meinasin jäädä auton alle kaupan edessä.

Ukki taas laittoi mummin leipomasta pullasta kahviinsa toppinkia. Taidettiin sinne kuppiin leipäjuustoakin tunkea. Vängällä. Minulle oli haettu tuoretta rieskaa ja kurkkua.

Kesällä meillä oli sukukokous hotellissa Ounasvaaralla. Amerikasta asti oli tullut sukulaisia juhlaan. Eräällä tädillä oli paksut pitkät tekokynnet, joita tuijotin lumoutuneena. Juhlien ruokalista oli herkullinen ja päätin erityisesti jättää tilaa jälkiruualle. Käydessäni naistenhuoneessa huomasin että ensimmäiset kuukautiseni olivat alkaneet. Eipä maistuneet enää jälkiruuat.

Kotona mummi hätäili ja tyynnytteli ettei mistään sairaudesta ollut kyse. Mutta kyllähän minä tiesin mistä oli kyse. Jostain mainoksesta muistin siteiden merkin ja nimen ja kävin ne itse ylpeänä ostamassa siitä urheilukentän pikkukioskista. Taisi olla Helmi. Äiti soitti Helsingistä ja onnitteli naiseksi tulosta. Siihen loppui lapsuus.

Suomalaisuus on ainutlaatuista, erilaista. Ainakin vielä.

Ruoho on vihreämpää aidan takaa katsottuna.

Vai miten se nyt menikään?

Täytyi varttua näinkin nuoreksi, ja viisastuakin kai huomatakseen täältä kauempaa katsoen miten ainutlaatuista, raikasta, ajatonta ja laadukasta suomalainen suunnittelu on aina ollut. Tähän asti.

Ja makuasioitahan nämä ovat.

Totta. Mutta kuitenkin.

Myymälässämme Hollannissa saan päivittäin kuulla asiakkaiden ihastuneita kommentteja suomalaisesta tunnetusta muotoilusta ja sen laadusta. Se pistää ajattelemaan. Suomessa kuulema ihan arkenakin syödään vain design astioista. Ja niinhän se varmaan suurimmalta osalta onkin. Katsopa lautasesi alle.

Otetaanpa esimerkiksi huonekalusuunnittelu ja sisustaminen, joka on intohimoni. Harmi että asuntomme on nykyään niin pieni. En oikein pääse toteuttamaan itseäni.

Tämän suomalaisuuspohdinnan sai aikaan Ilmari Tapiovaaran suunnittelema keinutuoli, jota yritän huutaa itselleni parhaillaan nettihuutokaupasta. Niin tyylikäs, kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Luen paljon sisustuslehtiä, selailen nettikauppojen tarjontaa.

Imen niistä vinkkejä ja inspiraatiota sisustamiseen, käsitöihin ja myymälääni De Finse Winkel.

Suomalainen suunnittelu parhaimmillaan on raikasta, käytännöllistä, ajatonta ja laadukasta. Erilaista. Pohjoismaista. Aina tyylikästä.

Nyt kuitenkin kiinnitän huomiotani siihen, että eurooppalainen yleisroina on saavuttanut Suomenkin. Mielestäni nimenomaan kaikenlainen turha roina. Juuri sitä ovat täällä lattiasta kattoon sisustusmyymälät täynnä. Se jos joku on täällä Euroopassa tavallista ja tylsää. Massaa.

Kaikenmaailman peltikyltit, ämpärit, tinasydämet ja enkelit, pikku kaapit ja laatikot, tuoksukynttilät, sisustustaulut, miljoonat rottinkikorit, kimmeltelevät objektit. Puhumattakaan ranskan tai englanninkielisistä sanoista roinan päälle painettuna: LOVE tai AMOR tai KITCHEN tai HOME, joilla sitten ilmoitetaan että kotona tai keittiössä ollaan. Miksei KOTI tai KEITTIÖ?

Ja valkoisuus. Ihan kaikessa. Se alkaa jo kyllästyttää. Tökkiä.

Niin viimevuosikymmentä ; )

Jos asuisin nyt uudestaan Suomessa, pitäisin lippua korkealla ja omalta vaatimattomalta osaltani vaikuttaisin talouteen ostamalla vain suomalaisia tuotteita, huonekaluja, kankaita, astioita. Sisustaisin kotini vahvasti suomalaiseksi. Maailmankuulua valinnanvaraa luulisi riittävän.

Varmasti hintavampaa kuin kiinalainen, mutta kestävää ja siten ekologista.

Joten pysytään erilaisina, ainutlaatuisina suomalaisina. Se on juuri vahvuutemme. Erilaisuus. Oma vahva näkemys ja tyyli.

Ai niin, ne Buddha-patsaat! Niistä joskus toiste.

Helpota elämääsi, hyvä ihminen

Muistatko kun joskus 1990-luvun alussa ostin kirjasen Helpota elämääsi?

Se oli näitä amerikkalaisia käännöksiä, simplify your life-ym. opuksia.

Jo silloin täällä Hollannissa luettiin pinoittain elämänhallinta oppaita. Ja monenlaisia aikakausilehtiä aiheesta. Taisi minullekin jokunen tilattuna tulla.

Ja jos oppaat eivät auttanneet, käytiin kalliita kursseja.

Erittäin kalliita kursseja! Jonne iltamiin mekin saimme kutsuja, kun ihan perhepiirissäkin oli muutamalla hanska täysin hukassa.

Opeteliin hallitsemaan kaoottista elämää. Ja iltamissa sitten keskusteltiin syvällisiä ja ratkottiin arkoja asioita, menneisyydestä.

No tästä -helpota elämääsi- tuli oikein lentävä lause meidän ystävättärien keskuudessa. Kun lapset olivat pieniä ja elämä hektistä, väsytti ja joskus masensikin, oli aika taas laittaa asiat pääkopassa järjestykseen, selkiyttää ajatuksia. Silloin mietettiin taas niitä -Helpota elämääsi-ohjeita.

Mikä se joulu oikein on? Joku kysyi viisaasti netissä tuskaillessaan joulustressin kimpussa. Ja kun ei tunnu joululta. Kamalaa.

Mikä se joulu oikein on? Yksi viikonloppu.

Tällä kertaa ohitan noin 2000 vuotta sitten tapahtuneet ja keskityn nykypäivään.

Ruokakaupat julkaisevat kiiltäviä joululehtiään täynnä satoja reseptejä. Istumajärjestyksen nimilaputkin on itse askarreltava.

Ja siinä ohessa annetaan sitten neuvoja miten selvitä elävänä joulusta. Tai 10 tapaa päihittää joulustressi.

Joulusiivous. Muista myös kaapit. Sisältäkin.

Joululahjat. Tietysti itsetehdyt, mieluiten käsinkudotut. Ja kauniisti pakatut kierrätysmateriaalein.

Ei tarvitse jos ei tahdo!

Kyllä se joulu tulee vähemmälläkin.

Tätä se ikä teettää. Olisinkohan jo viisastunutkin?

Me itse asetimme riman (liian) korkealle. Me itse. Minä ja sinä. Ja opetimme näin myös muut ja asensimme odotukset.

Joten olkaamme taas kerran lempeitä itsellemme. Helpota elämääsi ja joulukiireitäsi ja jouluvalmistelujasi. Älä vaadi itseltäsi mahdottomia.

Siten koko perhe ja suku nauttivat. Kokeile.

Kun saa olla yhdessä joulua rakkaittensa kanssa ja muistaa ystäviään lämmöllä, ei rahalla, hyvä joulumielikin syntyy.

Rauha ja tyyneys. Tyytyväisyys.

Villakoiratkaan eivät näy kynttilänvalossa.

Ai että mitäkö meillä syödään täällä kotona jouluna?

Varmaan jotain yksinkertaista mutta hyvää. Hollantilaista lehtikaaliperunapataa Boerenkool tai Zuurkool eli hapankaalipataa.

Hei -ja kenelle se Helpota elämääsi-kirja jäi lainaan?

Saat pitää sen. Tai laita kiertoon.

Rauhallista Joulua!

Lämpimin ajatuksin, Sari

Merkkiä sen olla pitää

Tänään on hyvä päivä siivota vaatekaappi.

Ulkona myrskylukuihin yltävä tuuli. Lentoja peruttu jo.

Kesävaatteet vähän korkeammalle hyllylle odottamaan.

Löytyi sieltä hyllyjen takapimennoista taas monenlaista unohtunutta ja yllättävääkin mukavaa. Eipä tee todellakaan mieli ostaa uusia vaatteita. Eikä vaatekauppiaana ole edes tarve!

Ensin mietin laittavani jotain kiertoon, mutta päätinkin säästää pahan päivän varalle. Köyhän ei kannata halpaa ostaa ja kun kerran ostaa laatua siitä saa nauttia pitkään. Vanhana, sitten joskus ; ) saa vällyä yllensä ja voi laittaa vähäiset pennoset likoon johonkin muuhun. Vaikkapa matkusteluun!

Täällä meidän kylässä Bergenissä ollaan hyvin merkkitietoisia!

Saapaspariakin nimitetään merkin mukaan: Laittaisinkohan tänään jalkaani Fred de la Bretonnierit tai sittenkin Shabbies? Kumisaappaissakin on merkki hyvin esillä.

Naiset kulkevat tosiaan samanlaisissa monenvärisissä nahkasaappaissaan. Ja kesät talvet!

Kesälläkin paljaiden säärien suojana on ne saappaat.

Olenkin ymmärtänyt että monilla naisilla on kenkäkaapissaan vain nahkasaappaita ja varvastossuja. Merkkisellaisia tietenkin.

Pikkukenkiä ei omisteta ollenkaan.

Suomessa mielestäni varsinkin nuoret ovat yksilöllisemmin, usein tosi hauskan persoonallisesti pukeutuneita. Uskalletaan erottua ja kokeilla.

Toinen tärkeä merkki-ikoni on tietenkin tämä pyhälehmä.

Täällä naiset ajavat isoilla, leveillä mieluiten valkoisilla maastureillaan Bergenin kapeita mukulakivikatuja. Ohittaminen on työlästä kun ei mahdu. Nelivetoahan tarvitaan kun liukkaat keliolosuhteet koettelevat ja korkeita mäkiä on paljon ; )

Myös korujen ja kellojen merkkiin kiinnitetään paljon huomiota.

Mielestäni taas Suomessa ennen kaikkea se kuinka kaunis, erilainen tai toimiva tuote on, on tärkeämpää kuin kallis merkki.

Koirien on myös oltava tiettyä rotua.

Nyt ovat kovasti muotia pienet karvaiset merkkikoirat, jotka on risteytetty tietystä kahdesta eri rodusta. Siis nimenomaan ns. sekarotuiset merkkikoirat. Niitä on jo Bergenissäkin paljon.

Kaikkea uutta kivaa inspiroivaa ja innostavaa tänne Hollantiin rantautuu nopealla tahdilla. Mutta kun trendistä tuleekin sitten hype, joka kirkuu vastaan joka nurkalla, menee maku pian.

Hyvä esimerkki ovat nämä ns. vanhoista hylkylaudoista a la Piet Hein Eek´in suunnittelemat jämerät huonekalut.

Kierrätysideana aivan loistava mutta nyt jo tylsyyteen asti kopioitu. Täällä niitä näkee kahviloissa, myymälöissä sekä yksityisten terassihuonekaluina pihalla paljon. Tunnetko tämän tyylin?

http://www.google.co.uk/search?q=piet+hein+eek&hl=en&prmd=imvns&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=hWTfTsjXO8aSOpSY0e0C&ved=0CDcQsAQ&biw=1058&bih=480

Toki pienessä Hollannissa on 16 miljoonaa ihmistäkin joten ehkä huomio kiinnittyy helpommin toistoon suurissa ihmisryhmissä .

Oma identiteetti ja yksilöllisyys on kuitenkin kadonnut massojen osto ja käyttäytymiskaavoihin. Näin on kai turvallista?

Eikä tarvitse miettiä mitä päällensä tänään laittaisi ; )

Eläköön yksilöllisyys, oma maku ja tyyli, ja väritkin!

Saa olla melankolinen

-siihen on lupa.
Suomalainen tuntee vahvasti ja aidosti. Ja tuntee usein melankoliaa. Tietynlaista epämääräistä selittämätöntä alakuloisuutta ja ikävää. Kuten minä nyt. Saa tunteakin. Se on vahva, jopa kaunis tunne sekin. Sitä saa ruokkia.

Ihan ensin ruokahalun nostattajaksi kylmiä harmaita pilviä ja raekuuroja.
Kuunnellaanpa sitten siihen alkupalaksi Finlandiaa, ja kovalla.
Ja tietenkin kynttilöiden palaessa. Juomana tyhjyyden tunne.
Serkkukin lähti takaisin Suomeen ja lapsillakin on  huolensa.

Pääruokana yleinen usein jäytävä selittämätön ikävä. Minne ja mitä?Ei tietoa.
Mitä ottaisin jälkiruoaksi? Jotain jääkylmää?
Jätänkin väliin ja painun peiton alle nokkaunille.
Oikein nautin tästä tunteesta. Ihanaa kun kotona on kuitenkin lämmin!