Saanko tulla teille?

Jostain syystä nämä yhtäkkiset lapsuuden muistot Tapiolan Jousenkaarelta on saatava kirjoitettua pois.

Koulu siinä vastapäätä asuintaloamme oli taas alkanut.
Sari-tyttönen on syntynyt tammikuussa joten koko pitkä vuosi melkein olisi vielä odotettava ennenkuin syksyllä pääsisin minäkin kouluun.
Monet hyvät ystävät olivatkin jo ekaluokalla, minä vielä päivähoidossa samassa talossa sijaitsevassa päiväkodissa. Leikin iloisena pihalla kurahousuissani muiden hoitolapsien kanssa. Koulu päättyy ja kaverit tulevat kotiin. Yhtäkkiä olen hyvin tietoinen kurahousuistani ja häpeän niitä kovasti.

Aloitan ihan ylimmästä kerroksesta ja soitan jokaisen oven ovikelloa peräjälkeen. Saanko tulla teille?
Monesti pääsenkin sisälle huvittuneen, täysin ventovieraan sedän tai tädin kotiin. Istun sohvalla mehulasi kädessä ja katselen kiinnostuneena ympärilleni erilaisia koteja. Onneksi kaikki menee hyvin.

Eräässä asunnossa asuu vanhempi nainen jonka poika vierailee hänen luonaan usein. Poika on kuulema entinen mäkihyppääjä, joka on kaatunut pahasti ja katkaissut selkärankansa. Hän ajaa putputtavalla Saabillaan ihan pihalle asti, lähelle ulko-ovea. Itse hän auttaa itsensä koottavaan pyörätuoliin ja rullaa sisälle hissiin. Seison vieressä ja katson vähän kauhistuneena, mutta uteliaana kuitenkin.

Jari Elo on hyvä kaverini. Tapiolan uusi uimahalli on juuri aukaistu. Leila Isoviita ja sisarensa saavat sinne koko kesäksi kortin jota voivat käyttää rajattomasti. Se maksaa 10 markkaa. Minä en saa.
Talomme sivustan polku naapuritaloon on tehty isoista liuskekivistä. Nostelemme Jarin kanssa niitä etsien matoja. Yhden kiven alta löydän 10 markan setelin. Pyydän Jaria että hän juoksee Oravannahkatorille pankkiin ja varmistaa että seteli on oikea. Se on. Ostan sillä kortin uimahalliin.